Ajankohtaista

Koulutieni aloitan, repun selkään pujotan!

7.8.2017

Tähän aikaan vuodesta lähestyvä syksy ja koulunalku alkavat pyöriä ajatuksissa monessa perheessä. Varsinkin tulevien ekaluokkalaisten kodeissa koulun aloittamista odotetaan useimmiten jännityksen sekaisella innolla. Voi jopa olla, että äiti tai isä jännittää koulunalkua enemmän kuin pieni koululainen itse. Kokosimme muistilistan ekaluokkalaisten vanhemmille. Nämä käytännön asiat on hyvä huomioida lapsen aloittaessa kouluntiensä.

  • Koulussa tarvittavia arjen omatoimisuustaitoja kannattaa harjoitella kotona. Onko vielä jokin taito, jota voisitte treenata lapsesi kanssa enemmän? Joku tarvitsee vielä harjoitusta vetoketjun kiinnittämisessä, toinen harjoittelee perunan kuorimista. Esimerkiksi tarjottimen kantamista voi hyvin harjoitella jo etukäteen kouluruokailua ajatellen.
  • Turvallinen koulumatka on hyvä harjoitella yhdessä lapsen kanssa useampaan kertaan, jotta se tulee lapselle tutuksi. Harjoittelun lomassa voi hyvin kerrata liikennesääntöjä, kuten sitä miten ylitetään suojatie turvallisesti. Myös kännykän käytöstä liikenteessä on tärkeää keskustella lapsen kanssa. Pienelle lapselle on opetettava, ettei esimerkiksi tietä ylittäessä ole turvallista keskittyä kännykän käyttöön.
  • Onhan lapsellasi kotona työpiste läksyjen tekemistä varten? Hyvä työskentelyasento on tärkeää huomioida läksyjä tehdessä. Tuolin olisi hyvä olla tukeva ja selkänojallinen ja jalkojen pitäisi ylettyä maahan. Tarvittaessa jalkojen alle voi tehdä korokkeen esimerkiksi laatikosta.
  • Koulureppuun kannattaa panostaa. Hyvä reppu on kantajalleen oikean kokoinen ja oikein säädetty. Hartia- ja pääkipujen välttämiseksi reppu sisältöineen saisi painaa enintään 15 prosenttia lapsen omasta painosta.
  • Aamuihin ja iltapäiviin on hyvä rakentaa lapselle turvallisuutta luovat rutiinit. Muistaahan lapsi syödä aamu- ja välipalan? Entä miten iltapäivät sujuvat, onko niihin järjestetty mielekästä tekemistä? Näistä asioista voidaan sopia esimerkiksi täyttämällä yhdessä lapsen kanssa koululaisen huoneentaulu. Tämän voi kiinnittää vaikkapa jääkaapin oveen.

 

LISÄTIETOA

Vinkkejä alakoululaisen vanhemmille

Hyvä koulureppu

Turvallinen koulumatka

 

toimintaterapeutti Elina Soinio, Tutoris Oy – Uudenmaan Erikoiskuntoutus

Tutoris-konserniin kuuluva Uudenmaan Erikoiskuntoutus tarjoaa puhe- ja toimintaterapiapalveluja Helsingissä ja koko Uudenmaan alueella. Aluekeskuksessa työskentelee 9 puheterapeuttia ja 2 toimintaterapeuttia, joihin voit tutustua täällä.