Faskiamanipulaatio

Faskiamanipulaatio – apua kipuun ja liikerajoituksiin

Faskiamanipulaatio keskittyy faskiaan, kehon kalvorakenteeseen, jota on sekä pinnallista että syvää. Faskiakäsittelystä haetaan apua mm. kipuun ja liikerajoituksiin.

Faskiamanipulaatio perustuu faskian eli kehon kalvorakenteen toiminnan normalisointiin seuraamalla faskiapisteiden muodostamia linjoja. Osa faskiakäsittelyllä hoidettavista pisteistä voi olla kaukana varsinaisesta kipualueesta.

Hyvä tietää faskiasta

Faskia on sidekudos, jota on joka puolella kehoamme.

Kalvomaista faskiarakennetta on pinnallisesti ihon alla, minkä vuoksi iho liukuu lihasten päällä. Pinnallinen faskia on myös hyvin hermotettu: faskia on merkittävä rakenne esimerkiksi kosketuksen ja lämmön aistimisessa.

Syvä faskia ympäröi lihakset ja ulottuu lihasten sisälle. Se välittää aistimuksia muun muassa liikkeestä ja asennoista.

Faskiamanipulaatio tuki- ja liikuntaelinongelmiin

Faskiamanipulaatio voi auttaa muun muassa kipuun tai liikerajoituksiin, esimerkiksi

  • selkä- ja olkapääkipuihin
  • plantaarifaskiittiin
  • nilkan nyrjähdyksiin
  • muihin tuki- ja liikuntaelinongelmiin

Liikerajoituksia saattaa syntyä myös neurologisen sairauden yhteydessä. Tällöin fysioterapeutti voi tarpeen mukaan käyttää faskiakäsittelyä liikeratojen avaamisessa.

Faskiakäsittelyä voi käyttää niin ikään lasten fysioterapiassa.

Miten faskiakäsittely toimii

Faskiakäsittelyä tehdään usein Luigi Steccon kehittämän faskiamanipulaatiomenetelmän mukaisesti.

Faskiamanipulaatiossa hoito perustuu huolelliseen alkuhaastatteluun ja liikkeen tutkimiseen. Ennen hoitoa tutkitaan manuaalisesti myös eri pisteitä kehosta.

Tutkimusten perusteella fysioterapeutti valitsee hoidossa käsiteltävät alueet. Ne saattavat olla kaukana oirealueesta mutta vaikuttavat siihen faskialinjojen kautta. Myöskään hyvin kivuliaan oirealueen käsittely ei ole järkevää, jolloin käsittelyä tehdään kauempana.

Faskiamanipulaatiossa fysioterapeutti tuottaa kuntoutujan iholle tiettyyn kohtaan manuaalisesti paineen hankaamalla kohtaa eri suuntiin. Hankausliikkeen vaikutuksesta syntyy kitkaa ja lämpöä. Faskioiden välinen liukuminen lisääntyy, kun tiivistynyt perusaine muuttuu jälleen nestemäisemmäksi ja mahdollistaa faskioiden välissä tapahtuvan liikkumisen.

  • Yhden hoitokerran aikana käsitellään maksimissaan kuusi faskiapistettä.
  • Hoitokertojen välissä tulee olla vähintään viikko.
  • Faskiakäsittelyyn voidaan yhdistää muita manuaalisia tekniikoita ja aktiivisia harjoitteita.

Faskiamanipulaatio sopii lapsille ja aikuisille.

Tarkempaa tietoa faskiakäsittelystä

Viime vuosien aikana on selvitetty tieteellisesti, että lihassoluista 30 % kiinnittyy faskiaan ja loput 70 % jänteen kautta luuhun. Tämä tarkoittaa, että kolmasosa lihaksen tuottamasta voimasta välittyy faskian kautta, mikä tekee siitä merkittävän rakenteen ihmisen toiminnalle ja liikkumiselle. Samalla faskia yhdistää lihaksia, jänteitä, niveliä ja ligamentteja. Yhteyksien avulla voidaan puhua kehon liikeketjuista.

Normaalitilanteessa faskioiden välissä tapahtuu liukumista. Sen mahdollistaa nestemäinen perusaine, joka koostuu suurelta osin hyaluronihaposta.

Ongelmatilanteessa perusaine tiivistyy ja muuttuu geelimäiseksi. Ilmiötä kutsutaan densifikaatioksi. Liukuminen estyy ja samalla tapahtuu muutoksia voimien jakautumista eri faskiakerrosten sisällä. Densifikaatio voi olla seurausta esimerkiksi kuormituksesta tai traumasta.

Tutustu myös tuki- ja liikuntaelinfysioterapiaamme.