- Etusivu
- Töihin Tutorikseen
- Kullan kallis työyhteisö
Kullan kallis työyhteisö
Olen Katja Kuusento, toimintaterapeutti, tiimivastaava ja neuropsykiatrinen valmentaja Pohjois-Pohjanmaalta.
Pohja omalle uralle
Aloitin opiskelut Oulun ammattikorkeakoulussa vuonna 2003 ja valmistuin toimintaterapeutiksi neljä vuotta myöhemmin. Viimeisenä opiskeluvuotenani työskentelin Oulun yliopistollisen sairaalan kuntoutusosastolla. Olin sen lisäksi myös Validiapalveluissa vastaavana toimintaterapeuttina.
Ensimmäinen vakityöni valmistumiseni jälkeen oli pienessä yksityisessä yrityksessä, jossa oli jo useampi toimintaterapeutti. Tuolloin sain loistavaa tukea ja ohjausta sekä upean pohjan omalle uralleni.
Olen työskennellyt niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Yksityinen puoli on selkeästi itselleni sopivampi. Olen onnellisessa asemassa siinä, että olen ollut erittäin hyvin työllistetty ja valmistumisen jälkeen kaikki työni ovat olleet vakituisia. Työpaikka on vaihtunut vain omasta elämäntilanteesta riippuen, muun muassa on pitänyt päästä töihin lähemmäs kotia. Olenkin ajanut melkoisia matkoja; pohjoisin paikka on ollut Rovaniemi ja eteläisin Kaustinen. Onneksi pidän ajamisesta.
Kokemusta arvostetaan
Tutoriksella aloitin 2019 ja nykyinen työalueeni on Oulusta Raaheen. Lisäksi viime syksyllä aloitin oman tiimini tiimivastaavana. Koen, että nykyisessä työpaikassani osaamistani ja kokemustani on arvostettu.
Olen kouluttautunut paljon. Olen opiskellut myös kasvatustieteitä ja psykologiaa. Viimeisen isomman kokonaisuuden suoritin keväällä 2021, kun valmistuin ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Tämän mahdollisti työpaikkani Tutoris. Kouluttautuminen on tärkeää omassa työssä kehittymisen näkökulmasta sekä se on myös mukavaa.
Töistä tukea ja juoksukaveri
Työskentelen nykyisin pääasiassa lasten ja nuorten aikuisten kanssa, joilla on erilaisia neuropsykiatrisia ja/tai psykiatrisia haasteita. Pidän työstäni valtavasti. Vuosien varrella olen saanut olla mukana lukuisten ihmisten kuntoutuspoluilla yhdessä muiden tiimin jäsenten kanssa. Yhteistyö perheiden, muiden verkostojen ja terapeuttien kanssa on erittäin tärkeää, ja tuolloin kuntoutus on vaikuttavaa.
Usein toimintaterapeutin työ on hyvin raskasta. Niissä hetkissä hyvä työyhteisö on kultaakin kalliimpaa. Meillä Pohjois-Pohjanmaalla on ihan mahtavaa porukkaa töissä. Tukea ja apua on aina saatavilla, kun sitä tarvitsee ja pyytää.
Työssä jaksamista lisää myös itselläni ehdottomasti työnohjauksen lisäksi liikunta. Kollegan kanssa treenasimme vapaa-ajalla erääseen juoksutapahtumaan, jonka senkin itse asiassa Tutoris meille mahdollisti. Ennen tapahtumaa juoksimme kahden tunnin lenkkejä. Sitähän sanotaan; rankka työ, rankat huvit.
Katja Kuusento
Toimintaterapeutti
Tutoris Erikoiskuntoutus
Pohjois-Pohjanmaa