Ajankohtaista
Toimintaterapiasta sysäys autisminkirjon nuoren elämään
22.9.2021
Tavoitteen asettelu lienee jokaisen toimintaterapeutin ammatin keskiössä. Toimintaterapeutin tärkein – ja ainoa – tehtävä on mahdollistaa asiakkaan itseilmaisu toiminnan kautta. Olipa se mitä tahansa animesta polkujuoksuun. Mutta kuinka menetellään, kun tavoitetta ei ole? Entä kun vuorovaikutteista suhdetta autisminkirjon nuoreen ei pystytä muodostamaan?
Tavoite tavoittamattomissa
Ilmiö ei ole tuntematon autismin kirjon parissa työskentelevälle terapeutille. Autisminkirjo ei ole asia, jota kuntoutetaan, mutta sen myötä ilmaantuvat toiminnanohjauksen ongelmat ja elämän nivelkohtien kaoottinen hallitsemattomuus ovat. Silloin toimintaterapeutin tulee ymmärtää kuntoutujansa roolit ja kehitysvaiheet. Autisminkirjon henkilö ei todennäköisesti koskaan tule olemaan sosiaalinen perhonen tai monipuolisesti kaikesta kiinnostunut jokapaikanhöylä. Mielenkiinnon kohteet ovat tyypillisesti kapea-alaisia, ja niitä nimittää strukturoitu muoto ja vahva sääntöihin pohjautuvuus. Hän voi kuitenkin nauttia elämästään päiväkotilaisena, koululaisena, opiskelijana ja työelämässä rajoituksista huolimatta. Suurin haaste on juuttuminen.
Näköaloja näköalattomille
Toimintaterapeutti saa useimmiten lähetteen työpöydälleen, kun tämä kapea-alaisuus on vallannut koko elämän, ja sellaisetkin asiat kuten hygieniasta huolehtiminen muuttuvat haastaviksi. Näin kävi myös erään nuoren kanssa, jonka neuropsykiatrinen oirehdinta oli jumittanut hänet jo 10-vuotiaana tietokoneen ääreen. Sen äärestä ei ollut noussut kuin kouluun kolmeen vuoteen. Myös hygieniasta huolehtiminen oli muuttunut haastavaksi, puhumattakaan tarvittavasta liikunnasta. Kunta koki intervention ajan tulleen, ja kappas kepposta, pöydälleni tupsahti lähete.
Tämänkaltaista tapausta arvioidessa ei tyypillisesti ole kyse taitojen puutteesta. Kolmetoistavuotias osaa käydä suihkussa, hänellä on myös useimmiten tarvittavat taidot selviytyä ulkona liikenteessä, ja orientoitua paikkaan ja aikaan. Intervention kohdistaminen näihin on usein hyödytöntä. Siksi aloitan terapiasuhteeni aina kartoittamalla kuntoutujan mielenmaisemaa. Tässäkin tapauksessa puhuin yksinäni noin tunnin, ja tuijotin nuoren kuntoutujani takaraivoa. Eteenpäin ei päästy milliäkään, eikä kuntoutuja oikeastaan nimennyt yhtäkään asiaa mistä olisi pitänyt.
Animella eteenpäin
Ensimmäisen käynnin jälkeen olo oli neuvoton. Vaikka olen jo tottunut saamaan vastaavanlaisen tervehdyksen useimmilta asiakkailtani, olo on aina epävarma. Kuinka tästä eteenpäin?
Jotakin tärkeää olin kuitenkin nähnyt. Julisteen seinällä eräästä japanilaisesta animesta. Samainen anime sattui löytymään suoratoistopalveluista, joten päätin katsoa tätä kotitehtävänä. En ymmärtänyt sarjasta mitään, mutta sain pääpiirteittäin kiinni ideasta.
Seuraavalla kerralla vastaanottokomitea oli hiljaisempi kuin aiemmin. Tuijotin nuoren miehen selkää, jonka mielenkiinto kohdistui tietokoneeseen. Tokaisin animesta: ”Satuitko vilkaisemaan viimeisimmän jakson?” tietämättä, mihin keskustelu johtaisi ja osaisinko pitää keskustelua sarjasta yllä yli kahta minuuttia. Ilmeisesti osasin.
Kysymys määritti koko terapeuttisen suhteen, ja avasi portin nuoren elämään. Hitaan alun jälkeen hän motivoitui. Ei ehkä terapiaan, mutta tekemiseen yhdessä. Ensimmäisillä kerroilla kävimme kotipihalla käyskentelemässä. Myöhemmin lähdimme kiipeilemään, ratsastamaan, golfaamaan, ja viimeiseksi polkujuoksemaan – harrastus, joka on itselleni hyvin rakas. Nuori kuntoutuja sitoutui koko ajan enemmän tapaamisiin, samalla kun keskustelimme hänen mielenkiinnon aiheistaan ja hän avasi pulmiaan koulussa ja kotona.
Pienin askelin toimintaan
Jatkoimme näin vuoden päivät. Yhteistyössä kodin ja koulun kanssa aloimme saada tuloksia. Toiminnanohjaus alkoi aktivoitumaan, ja nuori alkoi näyttämään merkkejä oma-aloitteisesta toiminnasta. Hän osallistui enemmän perheen arkeen, ja vaikutti olevan enemmän läsnä.
Jakson loppua kohti sain puhelun nuoren vanhemmilta. He kertoivat, että nuori herra oli alkanut kävelemään luonnossa päivittäin noin puolen tunnin ajan, oli alkanut peseytyä, ja uskaltautunut saunaan ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Tämä oli merkittävä askel eteenpäin. Se täytti verkoston kanssa keskustellut laveammat tavoitteet. Mutta tärkeämmin: toimintaterapia oli luonut mielekästä sisältöä nuoren arkeen, joka johti toiminnanohjauksen syttymiseen.
Motivaatiosta muutokseen
Haluan olla rehellinen. Minä en saanut mitään näistä muutoksista aikaan. Kuntoutuja teki kaiken itse. Hän tarvitsi ainoastaan sysäyksen eteenpäin joltain, jonka hän koki ymmärtävän omaa maailmaansa ja elämäänsä. Vaikka yhdeksän kymmenestä liikuntakokeilusta oli epämieluisia, eikä harjoittelu vastaanotolla todellakaan maistunut, se yksi onnistunut kerta polkujuoksua tarttui kiinni. Pääasiassa metsän rauhallisuuden ansiosta hänen ylivirittyneet aistinsa saivat levätä ihmisistä ja erilaisista äänistä. Liikunta lisäsi taas hikoilua, jonka hän halusi pestä pois. Kausaliteetin lait.
Kyse oli sisäisen motivaation löytämisestä. Sitä ei yksikään terapeutti pysty opettamaan, mutta voimme kulkea matkalla mukana. Tämä matka autisminkirjon nuoren vierellä oli yksi onnistuneimmista terapiasuhteistani.
Kirjoittaja: toimintaterapeutti Heikki Takala
Hae toimintaterapiaan sähköisellä lomakkeella. Meille Tutorikseen voi hakeutua toimintaterapiaan kaikenikäiset ihmiset. Palvelemme valtakunnallisesti ympäri Suomen. Tarjoamme toimintaterapiaa myös etäkuntoutuksena.
Lue lisää autisminkirjosta: autismiliitto.fi.