Ajankohtaista

Pääsiäisterveiset Kivakodista

24.3.2016

image002

Kivakodin kolmea viime kuukautta on sävyttänyt muutos. Suurin muutos on toki fyysinen muutto, jossa kuutisenkymmentä asukasta ja kymmeniä työntekijöitä siirtyi täysin uusiin tiloihin. Paljon on muuttunut muutenkin, oman lisänsä soppaan on antanut sekä muuttuva sää ulkona että muuttuvat käytännöt sisällä. Kuitenkin on jo havaittavissa niin kevään voitto talvesta kuin myös myllerryksen loppu Kivakodissa. Päivässä on jälleen pituutta ja Kivakodin päivässä on taas aikaa.

Lyhyet kaksi ja puoli kuukautta on ollut totuttelun- ja työntäyteisiä. Paljosta on kiittäminen Kivakodin yhteishenkeä, jonka avulla on jaksettu käydä läpi rutiineja ja edesauttavia asioita. Sopimisen ja järjestelyn määrä on ollut tavaton ja siten onkin vaikea hahmottaa kuluneita kuukausia niin lyhyenä aikana kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Uudessa talossa monia asia on paremmin, varsinkin nyt kun viimeinenkin kahvikuppi on löytänyt paikkansa ja entistä enemmän hetkiä jää hoitajan näkökulmasta hoivatyöhön.

On ollut hienoa havaita myös asiakkaiden tottuneen uusiin tiloihin. Omat huoneet jo löytyvät ja ruokasaliinkin löytyy tie kun uuden keittiön maukkaiksi mainostetut ateriat ovat tarjolla. Suurin ilon ja ylpeyden aihe on kuitenkin viriketoiminnan monipuolistuminen ja lisääntyminen. Erilaiset virikeryhmät ovat aloittaneet toimintansa ja toisinaan käytävät täyttää musiikki ja laulu. Vanha nuortuu ja tanssikin taittuu musiikin tahtiin. Aikaa on taas vaikka katsella vasta kylvetyn rairuohon kasvavan.

 Hyvää Pääsiäistä kaikille!