Ajankohtaista
Häpeän rooli kuntoutuksessa
16.5.2023
Häpeä on useimmille tuttu tunne. Se on epämiellyttävä, lamauttava ja joskus musertava. Tyypillinen reaktio häpeään on piiloutuminen tai karkaaminen, sekä vahvat hermostolliset reaktiot kuten punastuminen tai pyörtyminen. Toisin kuin syyllisyys, häpeän tulkitaan liittyvän sisäiseen kokemusmaailmaan, kun todellisuus kohtaa odotukset itsestä, ja joutuu kasvokkain asioiden kanssa, jotka ovat omassa persoonassa epämiellyttäviä.
Häpeää on monenlaista. Osa häpeästä opitaan lapsena vanhemmilta, se voi myös syntyä narsistisissa ihmissuhteissa tai hyväksikäytön vaikutuksena. Usein yksilön häpeän tunteet opitaan jo lapsena ja niihin liittyy vahvasti hylkäämisen tunne. Häpeän synnyssä on myös kulttuurinen aspekti, jota esimerkiksi Ben Malinen on tutkinut väitöskirjassaan “The Nature, Origins, and Consequences of Finnish Shame-Proneness: A Grounded Theory Study.” (Helsingin Yliopisto, 2010)
Kulttuuriseen häpeään liittyy yleensä ylisukupolviset traumat. Suomi on nuori maa, ja itsenäistynyt vasta hiljattain. Teollisen aikakauden jatkuva nousu on korostanut aina työntekoa. Työttömyyttä sekä sairastumista on ylenkatsottu eräänlaisena henkisenä tai fyysisenä heikkoutena, tai puhtaana saamattomuutena.
Jo perusterveet kuvailevat usein työttömyyttä ja vastentahtoista joutenoloa jossain määrin sietämättömänä olotilana. Työssäni nuorten kanssa, huomaan sen olevan usein sekä lamauttavaa että syrjäyttävää.
Mielenterveyseläke?
Nuotti-valmentajana sekä neuropsykiatrisena valmentajana kohtaan viikoittain nuoria, jotka hakevat apua työhön- tai opiskeluun liittyvien vaikeuksien takia. Joskus omia kykyjä vastaavaa työpaikkaa ei vain löydy, toisinaan opiskelut ovat olleet jo vuosia katkolla. Syynä ovat pääasiassa joko pitkään jatkuneet tai hiljattain alkaneet mielenterveyden ongelmat.
Ongelmavyyhti on suuri. Työttömyys tai kykenemättömyys opiskeluihin aiheuttaa tyhjiön ihmisen arkeen, ja lamauttaa rutiinit. Se aiheuttaa huolta ja epävarmuutta taloudellisesta tulevaisuudesta, ja karsii sosiaalisia kontakteja.
Nämä ihmiset ovat syrjäytymisvaarassa, eikä syyttä. Pitkittynyt työttömyys johtaa usein työkyvyttömyyteen. Vain noin joka kymmenes siirtyy mielenterveyssyistä myönnetyltä sairaseläkkeeltä takaisin töihin.
Jo perusterve ihminenkin alkaa väsymään tämän paketin kanssa. Mutta entä mielenterveytensä kanssa painiva? Usein ratkaisu on valitettavasti päätös jättäytyä kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Itseinhosta hyväksyntään
Näin oli toiminut myös eräs asiakkaani. Orastavat mielenterveyden ongelmat olivat voimistuneet koronan tuottamien eristysten aikana, jolloin lähikontaktit olivat loppuneet ja apu vaikeasti saatavilla.
Kun mielenterveyttä ylläpitävät rutiinit olivat purkautuneet, oli sosiaalinen ahdistus saanut liikaa tilaa. Lopputulos oli se, että yliopisto oli ollut tavatessamme katkolla jo vuosia. Kotoa oli vaikea liikkua pois, ja sosiaaliset kontaktit rajoittuivat viikoittaiseen, illalla tapahtuvaan kauppareissuun, sekä netissä tavattuihin ystäviin. Elinpiiri oli supistunut 20 neliön sotkuiselle alueelle, eikä asiakkaani tiennyt kuinka sieltä pääsee enää pois, saati halunnut kohdata vanhempiensa tai lähipiirinsä kysymyksiä koulun edistymisestä.
Tämänkaltaisessa tilanteessa elämänrytmi on usein kääntynyt ympäri, ja arjella harvoin on mitään struktuuria. Elämästä puuttuu sekä työ, että lepo, ja päivistä sisältö.
Useimmiten laadimme asiakkaan kanssa arkirytmiä tukevan suunnitelman, mutta aloitamme aina jostakin pienemmästä. Me aloitimme pöydän putsaamisesta. Tavoitteemme oli, että pöytä olisi puhdas vielä ensi viikollakin. Itsessään pieni tavoite tuntui asiakkaan mielestä hyvältä ja realistiselta, ja mikä tärkeintä arkeen sidotulta.
Tarpeeksi kevyt tavoite ja siitä saatu onnistumisen tunne tuotti nopeasti tulosta. Kaoottinen ympäristö siistiytyi hitaasti viikkojen myötä normaaliksi opiskelija-asunnoksi, ja ulkoinen rauha alkoi tuottaa myös orastavaa sisäistä rauhaa. Enää ei myöskään nolottanut terapeutin saapuessa paikalle.
Seuraava askeleemme oli mennä ulos. Ei oikeastaan ole merkittävää, onko ulkona käynti vain askel pihamaalle, vai lenkki metsässä. Merkittävää on, että askel tapahtuu. Ja se tapahtui. Asiakkaani astui ulos, huomaten ettei maailma tuominnut häntä samalla sekunnilla. Itse asiassa ulkoilma oli puoleensavetävää. Niin myös myöhemmin koulukuraattorin toimisto, jossa opintosuunnitelma saatiin kuntoon.
Matkamme sisälsi lukuisia pieniä askeleita, sekä onnistumisia. Jotka muuttuivat vuoden saatossa suuremmiksi askeliksi. Tällä hetkellä asiakkaani käy jälleen koulua, viettää sosiaalista elämää ystäviensä kanssa ja näkee perhettään. Hän ei ole enää syrjäytymisvaarassa. Hän myös aloittaa psykoterapian, jossa pääsee purkamaan pohjalla olevia ongelmia, jotka aiheuttivat toimintakyvyn menetyksen. Eikä siihen tarvittu kuin ihminen hetkeksi kulkemaan vierellä.
Häpeän kohtaaminen
Loppujen lopuksi asiakkaani ei ollut omien tuntemustensa mukaan oikeastaan lamautunut mielenterveysongelmiensa takia. Hän koki suurempana taakkana oman epäonnistumisensa häpeän, eikä halunnut kohdata sitä.
Asioiden kohtaaminen yhdessä helpotti tilannetta. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta omine vikoineen ja epäonnistumisineen oli eheyttävä kokemus, ja vahvisti pystyvyyden tunnetta. Se myös vähensi koettua häpeää, ja auttoi kohtaamaan sen.
Asiat alkoivat nopeasti vaikuttamaan valoisilta asiakkaani mielessä, ja loivat toivon pilkahduksen. Ja kun on toivoa, on myös elämää. Luulen, että moni nuori kokee tilanteensa toivottomaksi. Silloinkin, kun toivoa olisi. Joskus tämän ymmärtämiseen tarvitaan toinen ihminen.
Heikki Takala
Toimintaterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja, Nuotti-valmentaja
Mehiläinen Tutoris
Lue lisää Nuotti-valmennuksesta.
Lähteet:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21627/thenatur.pdf?sequence=