Ajankohtaista

Vapaaehtoistyöstä hyvä mieli

4.12.2015

”Asun palvelutalon lähellä ja näen silloin tällöin asukkaita ulkoilemassa. Olen miettinyt, millaista on asua palvelutalossa, onko olot niin karut kuin lehdissä puhutaan… Ajattelin, että minulle olisi pieni vaiva käydä joskus ulkoilemassa vanhusten kanssa.” kertoo Heli siitä, miksi on lähtenyt vapaaehtoistoimintaan mukaan.

mikkelin-blogi-4-12-2015

kuvassa Heli vapaaehtoisena naapurin palvelutalon mummon kanssa iltakävelyllä

Saimme esimieheltämme blogihaasteen. Mietimme, mistä ihmeestä meillä olisi sanottavaa? Katsoimme loppuvuoden teemaviikkoja ja -päiviä, voisimmeko yhdistää blogikirjotuksemme johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Huomasimme vapaaehtoisten päivän olevan joulukuussa ja siitäpä ajatus lähti.

”Ihastelin Helin aktiivisuutta käydä ulkoiluttamassa vanhuksia ja sovimme, että Heli kyselisi tutusta palvelutalosta vanhuksia kanssamme ulkoilemaan. Halukkaita löytyikin ja eräs iltapäivä saimme lenkkikaveriksi mukavan mummon sähäköissä punaisissa lenkkareissaan. Mummo oli niin mielissään! Oli hienoa päästä itsekin nauttimaan raittiista ilmasta hyvässä seurassa ja saada auttamisesta hyvä mieli itsellekin.” Jonna kertoo.

”Loppujen lopuksi ei ole niin kaksijakoista, kumpi on auttaja ja kumpi autettava. Ns. auttajaksi lähtiessä saan itsekin hyvää mieltä, rupatteluseuraa ja merkityksellistä tekemistä arkeen.” miettii Heli.

Vapaaehtoisten päivän 5.12. merkeissä haluamme heittää haasteen kokeilla vapaaehtoistyötä. Haaste on suunnattu kaikille blogin lukioille ja etenkin Tutoriksen muille aluekeskuksille. Vapaaehtoisena voi toimia ikäihmisten, lapsiperheiden tai vaikka eläinten tai luonnon parissa. Sopivaa tekemistä löytyy varmasti kaikille. Etenkin joulun lähestyessä on mukava auttaa apua tarvitsevia.

Jos kaikki Tutoriksen työntekijät lähtevät haasteeseen mukaan ja käyvät joulun alla kerran vaikkapa vapaaehtoisena lenkkeilyseurana, jo 160 avun mummoa tai pappaa pääsevät ulos! Laitetaan hyvä kiertämään!

Tutoriksen terapeutit Jonna & Heli Mikkelistä