Ajankohtaista
Puheterapeutin päivä tunti tunnilta
12.5.2022
Puheterapeutin työpäivään mahtuu monenlaisia kohtaamisia, tilanteita ja tunteita. Tässä ote puheterapeutin päiväkirjasta: yksi ihan tavallinen keskiviikko puheterapeutti Mari Hekkalan silmin.
Kettu-keskiviikko – puheterapeutin päivä tunti tunnilta
06.45
Herätyskello soi ja aurinko pilkistää verhojen raosta. Miten paljon helpompaa herääminen onkaan näin toukokuussa! Suihkun ja aamukahvin jälkeen olen jo valmis lähtöön. Kurkkaus työpuhelimeen kuitenkin paljastaa, että aamupäivän asiakas on sairastunut ja käynti peruuntuu. Pienen viestirumban jälkeen aikataulut on järjestelty osittain uudelleen. Huomaan jo huokailevani ja puristuksen tunne hiipii rintakehään; tämä säätäminen on todellakin tullut tänä vuonna tutuksi. Työn uusi normaali tuntuu tarkoittavan jokapäiväistä suunnitelmien muuttumista. Ajomatkalla lakeuksien halki kiinnitän huomioni joutseniin, kurkiin ja töyhtöhyyppiin. Ojanpenkalta loistavat leskenlehdet. Syke alkaa pikkuhiljaa tasaantua, ja mieli olla valmis kohtaamaan päivän asiakkaani.
08.25
Saavun ensimmäisen asiakkaan koulun pihaan ja näen hänen jo odottavan minua koulun edessä. ”Olin taas ennen sua!” ekaluokkalainen huikkaa ja on iloinen voitokkaasta päivänaloituksesta. Harjoittelemme aluksi ajankäsitteitä ja pohdimme mitä vuodenaikaa ja viikonpäivää nyt eletään. Apusanan avulla harjoitellun kettu-keskiviikon hän jo muistaa, se on aina puheterapiapäivä. Hieman turhautuneena totean, että talven aikana harjoittelemamme asiat tarvitsevat edelleen hyvin paljon vahvistamista. Nappaan tunteestani kiinni ennen kuin se muuttuu ärtymykseksi. Muistutan itseäni huomaamaan pienet edistysaskeleet: niitä on aina.
10.00
Kurvaan vaaleanpunaisen päiväkodin pihaan seuraavaksi. Näen asiakkaani olevan vielä ulkoilemassa. Ihastelemme yhdessä kevään merkkejä, mutta lapsi haluaa siirtyä nopeasti sisälle tutun rutiinin avulla. Riisuutumistilanteessa lapsen kanssa on ollut hyvä virittäytyä kontaktiin ja harjoitella avun pyytämistä. Niin nytkin. Kenkien kohdalla löytyy ensimmäinen katsekontakti ja sanat ”Mari auttaa”. Ja Mari auttaa. ”Pienet askeleet, pienet onnistumiset”, muistutan itseäni ja huomaan, että tämän lapsen kohdalla niiden huomaaminen on helppoa. Mietin, miten osaisinkaan asettaa riman sopivalle korkeudelle eri asiakkaiden kohdalla. Niin, ja itseni myös. Tässä terapiahetkessä mieluisimmiksi puuhiksi nousevat laulaminen ja tablettipeli. Ensin-sitten-kuvien avulla saadaan tehtyä pieni kuuntelutehtävä. Lauluista lapsi valitsee ”Missä on nalle” -laulun. Tänään onnistuu jo hienosti asettaa nalle samaan paikkaan kuin videon kuvissa! Minä taas tiedän mikä laulu soi päässäni koko loppupäivän ajan…
Jään päiväkodille pitämään omaa lounastaukoani ja jutustelen tuttujen hoitajien kanssa kevään etenemisestä. Mikä ihana kiireetön hetki latautua päivän toista puolikasta kohti!
12.00
Siirrän autoani puoli kilometriä ja siirryn läheiselle koululle loppupäiväksi. Moikkaan koko pienluokan oppilaita ja vielä erikseen yhtä luokan oppilasta, jotta hän osaa orientoitua lähestyvään terapiaan. Ekaluokkalainen asiakkaani ryntää kulman takaa ja alkaa malttamattomana kertoa ensimmäisistä trampoliinihyppelyistä kotipihalla. Pienen rauhoittumisen jälkeen hän etsii oman tabletin ja kertoo kommunikointisovelluksen avulla, kuka trampoliinin oli kasannut ja ketkä kaikki olivat hyppineet siellä yhtä aikaa. Mallitan hänelle kokonaisen lauseen tapahtumista ja mietitään myös ”vihreiden sanojen sivulta” mikä adjektiivi sopisi parhaiten trampoliinihyppelyyn. Hän valitsee ”hauska”, ”iloinen” ja lopulta (nauraen) ”vaarallinen”. On helppo innostua toisen ilosta ja vauhdista. Jäämme luokkaan lukemaan kirjoja ja keskustelemaan yhdessä muun ryhmän kanssa. Fiilisten itsekseni yhteenkuuluvuuden tunnetta tämän luokan porukan kanssa. On valtavan suuri voimavara sekä asiakkaalle että yhteisölle mutta myös minulle itselleni kokea yhteyttä ja olla pieni osa tätä ryhmää.
13.00
On luokkakaverin vuoro. Kuvallisesta ja sanallisesta ennakoinnista huolimatta terapiaan siirtyminen on tänään vaikeaa, eikä hän aluksi suostu puhumaan tai tulemaan kontaktiin. Joudun tasailemaan olotilaani edellisen riehakkaan ja iloisen terapiahetken jälkeen. Nyt tunnelma on hiljainen ja sulkeutunut. Hetken aikaa molemmat keräilemme itseämme ja hengitämme samaan rytmiin. Mietin, kuinka paljon helpompaa aikaisemmin tänään oli tasoittaa vauhdikasta ja pulppuilevaa tunnelmaa, kuin yrittää nostaa tätä alivireistä. Annan lapsen valita ensin haluamansa puuhan annetuista vaihtoehdoista, jotta pääsemme yhteisen toiminnan äärelle. Tiedän hänen valitsevan rosvoleikin ja innostan itseäni siihen. Valmistelemiini nimeämisharjoituksiin ei tänään päästä, mutta olen tyytyväinen saavutettuun vuorovaikutushetkeen ja mukavaan keskusteluun lapsen kanssa. Aito kohtaaminen ja keskustelu taisi olla kaikista tärkein asia tänään.
14.00
Peruuntuneen asiakkaan vuoksi pääsen lähtemään kotimatkalle jo hieman aikaisemmin. Terapiakäyntien kirjaukset ehdin tehdä loppuun huomennakin. Soitan vielä nopeasti yhden työpuhelun ja laitan ajomatkan ajaksi puutarhapodcastin pyörimään. Aurinko paistaa vieläkin. On helppoa hengittää ja siirtää ajatuksia jo illan suunnitelmiin. Mietin, kuinka mukavia ovat tällaiset ihan tavalliset keskiviikkopäivät. Päivät, jolloin saan keskittyä perustyöhöni asiakkaiden kanssa. Päivät, jolloin ei tapahdu mitään suurta tai yllättävää. Päivät, jolloin puhelin ei soi jokaisessa välissä ja selviteltäviä asioita kasaantuu lukemattomiksi tehtävälistoiksi. Muistan, että en ole tällä viikolla vielä käyttänyt työaikaan sisältyvää liikuntatuntiani ja päätän kotiin päästyäni lähteä saman tien lenkille.
Kirjoittaja: puheterapeutti Mari Hekkala