Ajankohtaista

Onnistumisen hetkiä tuoreen terapeutin silmin

14.2.2024

Nuorena ja melko kokemattomana puheterapeuttina voi tuntua usein siltä, että työssä koetut onnistumisen hetket ovat harvassa. Mieli tahtoo takertua enemmän niihin hetkiin, kun terapiakäynnille tehty suunnitelma pettää, yhteistyö asiakkaan kanssa ei sujukaan tai oma osaaminen ei tahdo riittää asiakkaan tukemiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Aina uuden työvuoden kynnyksellä onkin hyvä pysähtyä muistelemaan, mitkä hetket ovat työrintamalla jääneet mieleen arjen asiakastyön kohokohtina.

Edistyminen

Palaan muistoissa joulukuulle 2023. Olimme harjoitelleet asiakkaani kanssa J- ja L-äänteiden yhdistämistä samassa sanassa. Ajankohta oli otollinen, olihan joulu tulossa. ”Jou-jou-jou-lu, jou-jou-jou-lu”, toistelimme asiakkaani kanssa. Jätin kotiharjoitukseksikin tämän rallatuksen. Asiakas jäikin sitä toistelemaan lähtiessäni päiväkodilta, suu mutrussa, kovin keskittyneenä. Seuraavalla viikolla saapuessani pitämään terapiaa hän tuli luokseni silmät loistaen, joulukorttia ojentaen. ”Hyvää joulua!” Katse kertoi: ”Huomaatko mitä olen oppinut?” Kyllähän toki huomasin, ja yhdessä iloitsimme opitusta taidosta. Seuraavaksi päästiinkin harjoittelemaan sanoja joululahja, joulupukki, joulutonttu. Motivaatio oli kohdallaan niin asiakkaalla kuin terapeutilla.

Halaus

Toinenkin muisto nousee mieleeni. Eräs asiakkaani on melko omaehtoinen ja juro kaveri. Terapiakerrat vaihtelevat. Välillä yhteistyö sujuu kohtuudella, mutta välillä pelinappulat lentelevät eikä mikään tekeminen kelpaa. Tunteiden näyttäminen ja sanoittaminen ei tälle lapselle ole helppoa, jo pelkästään kielellistenkin vaikeuksien vuoksi. En myöskään ole kokenut olevani kärkikahinoissa kovinkaan usein asiakkaani ”suosikki-ihmisten -listalla”. Halauksia saan työssäni useinkin, mutta vuoden lämmittävin halaus oli varmastikin se, jonka kyseinen lapsi antoi. Olin jo pakannut tavarani ja päiväkodin eteisessä menossa ovesta ulos, kun hän saapui hieman ujona kysymään: ”hali?” Kiintymyksenosoitus tuli minulle täytenä yllätyksenä. Eteisessä hän oli monta kertaa seurannut, kun toinen asiakkaistani samasta ryhmästä halusi aina halata lähtiäisiksi. Itse hän ei ollut kuitenkaan koskaan aikaisemmin halannut minua, enkä ollut nähnyt hänen ketään muutakaan halaavan.

Kysymys

Viimeisenä mieleeni nousee kohtaaminen asiakkaani äidin kanssa päiväkodin hiljaisessa eteisessä. Olimme juuri hetkeä aiemmin istuneet samassa palaverissa suunnittelemassa asiakkaani tukea, ja teimme yhdessä lähtöä. Asiakkaani oli hiljattain saanut kehitysvammadiagnoosin. Asiapitoisen moniammatillisen palaverin jälkeen pysähdyin kysymään äidin tuntemuksia lapsensa saamaan diagnoosiin liittyen.  Edeltävässä palaverissa hillittynä ja hallittuna esiintynyt äiti herkistyi ja kertoi minulle avoimesti tilanteen herättämistä tuntemuksista ja huolenaiheista. Keskustelimme pitkään. Tuli tunne, että kysymykseni oli tärkeä.

Olemmehan valmiit tänä vuonnakin työssämme kohtaamaan kaikkien tunteiden kirjon?

Jään pohtimaan, miksi juuri nämä hetket ovat jääneet mieleeni. Havaitsen, että niitä yhdistää aito kohtaaminen ja tunnepitoisuus. Oppimistaan äänteistä riemuitseva lapsi oli niin iloinen osaamisestaan, että riemu tarttui myös terapeuttiin. Halausta ujona tahtova lapsi halusi osoittaa minulle, että välittää, kaikista jumeista ja kiukuttelusta huolimatta. Sydämeni suli, vaikka edeltävällä viikolla olin edellisen kerran ärsyyntyneenä tuskaillut terapian sujumattomuutta. Herkistynyt äiti muistutti minua jälleen kerran siitä, että on tärkeää tulla kohdatuksi.

Olemmehan valmiit tänä vuonnakin työssämme kohtaamaan kaikkien tunteiden kirjon?

Kirjoittaja: Anna Korri, FM puheterapeutti