Ajankohtaista
Onnistumisen hetkiä puheterapiassa
25.2.2022
Onnistumisen hetket ovat tärkeitä sekä kuntoutujalle että terapeutille. Puheterapiassa eteneminen voi joskus olla hidasta, mutta onneksi matkalle mahtuu monia onnistumisen hetkiä. Ja lopulta tavoitetaan se tärkein onnistuminen: hetki, kun puheterapia päättyy, koska tavoitteet on tavoitettu ja puheterapialle ei ole enää tarvetta.
Kirje Aleksille* – tämä on tarina yksi sellaisista onnistumisista.
*nimi muutettu
”Sinä kevättalven päivänä, kun näin sinut ensimmäisen kerran, istuit lattialla junaradan ja pikkuautojen keskellä ja työntelit muoviautoa edestakaisin. Auringonvalo tulvi sisään keittiön suurista ikkunoista ja valaisi pienen pojan piirteesi. Istahdin viereesi. Hetken kuluttua käänsit hieman päätä minun suuntaani, mutta jatkoit sitten auton työntelyä. Äitisi oli huolissaan kuulostasi, koska et reagoinut omaan nimeesi. Toisaalta kuulit kyllä aina ohimenevien rekka-autojen äänet ja juoksit ikkunaan. Puhe tuntui kuitenkin vaikealta ymmärtää ja tuottaa. Et ymmärtänyt sanojen merkitystä. Minä tulin käymään toisen kerran ja kolmannenkin. Muutaman kerran jälkeen sain sinut houkuteltua mukaan junavaunujen lastaamiseen vuorotellen ja nauroit, kun liian suuri kasa palikoita kaatui keskelle rataa. Katsoit silmiini ja äännähdit, jotta kokoaisin tornin yhä uudelleen ja uudelleen. Aloit pyytää, jäljitellä ja äännellä yhä enemmän. Pii- ja paa-tavut opit nopeasti; tarvitsit niitä paljon poliisiautoleikeissä.
Silloin emme vielä tienneet kuinka pitkän matkan tulisimme kulkemaan yhdessä. Tuli aamupäiviä kotona olohuoneen lattialla leikkien, tuli päiväkotikäyntejä, tuli kesäisiä pihaleikkejä. Tuli kuvia kaapin oviin ja reissuvihkoon. Tuli päiviä, jolloin juoksit pikkuveljen kanssa ympäri huonetta, etkä jaksanut keskittyä edes viideksi minuutiksi paikalleen. Tuli päiviä, jolloin näin iloiset kasvosi ikkunassa odottamassa ja juoksit ovelle heti kun näit minun astuvan ulos autosta. Tuli päiviä, jolloin ryömit piiloon pöydän alle paetaksesi kaikkia vaikeita asioita. Puheharjoitukset ja kuuntelutehtävät eivät koskaan tuntuneet loppuvan. Mutta pikkuhiljaa alkoi kuulua uusia sanoja ja uusia äänteitä. Tuli piteneviä lauseita ja hassuja kertomuksia. Löytyi tarinoita, joita jaksoit kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen. Ja autoleikkejä, loputtomasti autoleikkejä.
Aloit pohtia asioita ja unohduit helposti ajatuksiisi. Huomiosi kiinnittyi mielenkiintoisiin yksityiskohtiin, niin että koko aamupiirin tai kirjan aikana kerrotut asiat saattoivat huomaamatta mennä ohitse. Oli kiinnostavampaa katsoa, minkävärinen linja-auto ajoi päiväkodin vierestä tai miettiä matkalla nähtyä poliisiautoa. Kuuntelitkin kyllä, mutta kuulluissa asioissa oli niin paljon pohdittavaa, ettei kaikkea voinut käsitellä yhdellä kertaa. Yllätit kuitenkin kaikki oppimalla numerot ja kirjaimet sekä runsaasti muita asioita ennen kuin olit esikoulussa.
Kun kävit viimeisen kerran leikkiosastolla (kuten sinun oli tapana sanoa) tutkimuksissa, kuulit ettei Marin käyntejä enää tarvita tämän jakson jälkeen. Sinä olit suuttunut ja sitten tullut surulliseksi. Ethän muistanut ollenkaan aikaa, jolloin en olisi kuulunut elämääsi. Osasit kuitenkin jo kertoa, miltä sinusta tuntui ja pohtia monipuolisesti, miksi terapian päättyminen herätti ristiriitaisia tunteita. Totesit, että onneksi meillä on vielä monta kertaa jäljellä. Äidin kanssa aloit suunnitella juhlia terapian päättymisen juhlistamiseksi ja hihitit kun yritin kysyä niistä.
Tänään on kulunut neljä ja puoli vuotta siitä kevättalven päivästä, ja ensimmäisen terapiakerran jälkeen on tullut vielä 207 seuraavaa terapiakertaa. Nyt sinä luet minulle uuden lautapelin ohjeita ja tunnistat ohjeen viereiseltä sivulta englanninkielisiä sanoja. Laiva on lastattu -leikissä ehdotat nimettävän SM-liigajoukkueita. Minä pyydän aloitusvuoroa, jotta saisin edes yhden pisteen.”
Kirjoittaja: puheterapeutti Mari Hekkala