Ajankohtaista
Matkalla voittoon jokaisen panos on tärkeä
9.10.2020
Päivä oli ollut kiireinen ja autolla oli tullut riennettyä asiakkaalta toiselle. Kotiin päin ajaessaan puheterapeuttina työskentelevä Fredrika huomasi sattumalta mainoksen Koko Turku liikkuu -tapahtumasta. Mainos jäi Fredrikan mieleen ja kotiin päästyään hän ryhtyi selvittämään, mistä tapahtumassa oli oikein kyse.
Innostus oli suuri, kun kävi ilmi, että liikuntatapahtumaan voisi osallistua joukkueena ja muutenkin kisan säännöt kuulostivat hauskoilta. Fredrika päätti ottaa asian puheeksi heti seuraavassa työporukan tiimipalaverissa eli ”silppurissa”, koska tämä jos mikä olisi kiva idea toteuttaa tiimillä. Idea saikin välittömästi kannatusta ja innostuneita huudahduksia ja asia oli siten päätetty: Tutoris Erikoskuntoutuksen Lounais-Suomen tiimi osallistuisi joukkueena Koko Turku liikkuu -kilpailuun!
Koko Turku liikkuu -kilpailussa innostetaan matalalla kynnyksellä turkulaisia liikkumaan enemmän. Kilpailu on jaettu neljään eri luokkaan: yksilöt, koulut, päiväkodit sekä yhteisöt ja yritykset, ja tavoitteena kaikilla on kerätä syyskuun ajan liikuntasuorituksia mahdollisimman paljon.
Armoton liikuntasuoritusten kerääminen käynnistyy
Kun kisan sisältö ja säännöt oli käyty tiimin kanssa läpi, käynnistyi armoton liikuntasuoritusten kerääminen! Kaikki tiimiläiset osallistuivat omalla tavallaan. Jotkut tiimiläisistä treenaavat normaalistikin paljon ja kovatehoisesti, kun taas toisille liikuntasuoritukset kertyivät perheen kanssa tehtävistä pihatöistä, siivoushommista ja arkiliikunnasta lasten kanssa. Fredrikalla itsellään liikuntasuorituksia kertyi muuan muassa 1-vuotiaan kanssa tehdyistä kävelylenkeistä, metsäretkistä ja pihaleikeistä. Yhteisen liikuntapotin kerryttäminen vahvisti jo ennestään hyvää yhteishenkeä. Asian ympäriltä käytiin vilkasta viestittelyä muun muassa whatsappissa huumoria unohtamatta! Ja vaikka kaikki keräsivät liikuntapisteitä enimmäkseen itsekseen, niin kaikki saivat tiimiltä koko ajan tsemppiä liikuntasuoritusten keräämiseen.
Tiukkaa vääntöä loppumetreille saakka
Kisasta muodostuikin erityisen tiukka, kun loppumetreille saakka tiimi taisteli toista yhtä innostunutta joukkuetta vastaan. Varsinkin kilpailun lopussa tsemppiviestejä ja kannustusta läheteltiin koko ajan, koska jokaisen suoritus olisi tärkeä lopullisessa saldossa. Ilo olikin ylimmillään, kun vahvistui, että Tutoriksen Lounais-Suomen tiimi on voittanut Koko Turku liikkuu -tapahtuman yritykset ja yhteisöt -luokan 304 kilometrin erolla toiseksi tulleeseen Tietoajan joukkueeseen! Jes – tiiminä osallistuttiin ja tiiminä voitettiin, hyvä me!
Yhteishengen vahvistamista ja liikunnan riemua
Kisan päättymisen jälkeen tiimi kävi Turun Boulder-tehtaalla kiipeilemässä, mikä oli monelle uusi lajikokeilu. Työnantajan myöntämä kuukausittainen liikuntatunti on sovittu jatkossa pidettäväksi yhteisen liikkumisen merkeissä. Kisaan osallistuminen vahvisti entisestään tiimin yhteishenkeä ja työssä jaksamista, mitä Fredrika pitääkin liikkumisen lisäksi osallistumisen parhaimpana antina!
Joukkueeseen kuuluivat nämä timantin kovat tutorit!