Blogi

Kaipaako pää palautumista?

Onko sinulla nukahtamisvaikeuksia vai heräiletkö keskellä yötä?  Kipuileeko kroppasi esimerkiksi päänsäryn tai migreenin muodossa? Kärsitkö erilaisista jännitystiloista kehossasi? Stressitilassa ihmisen elimistö ei toimi normaalilla tavalla ja pitkittynyt stressi on aina uhka keholle. Koemme stressin mielessämme psyykkisenä ahdistuksena, pelkoina, masennusoireina tai unettomuutena. Stressi voi aiheuttaa meille epämääräisiä tai selittämättömiä psykofyysisiä kipuja tai outoja särkyjä. Terveet elämäntavat hyvä uni, liikunta ja ruokailutottumukset jäävät kiireen jalkoihin ja tämän vuoksi kiire ja stressi vanhentavat ihmistä lyhentäen eliniänodotetta jopa kolme vuotta.

Neurosonic-menetelmästä apua stressin lievitykseen ja unihäiriöihin

Neurosonic-menetelmällä voidaan hoitaa mm. fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä terveyttä kohdistaen lihaksia rentouttavaa ja mieltä rauhoittavaa matalataajuista värähtelyä koko kehoon samanaikaisesti. Kyseessä on tutkitusti tehokas, turvallinen ja sivuoireeton hoitomuoto. Menetelmä tuo aivan uuden ulottuvuuden stressiperäisten oireiden lievitykseen ja hoitoon. Aalto yliopiston raportin mukaan hoitomenetelmän käyttö osana terveyspalveluja voi tarjota ratkaisuja tehokkaiden lääkkeettömien hoitomuotojen löytymiseen sekä tuoda kaivattua helpotusta arjen voimavarojen riittävyyteen.

Neurosonic-menetelmällä voidaan vaikuttaa mm.

  • Unihäiriöihin. Autonomisen hermoston toiminnan tasapainottuessa stressaantunut ihminen pystyy nukahtamaan normaalisti ja kokee itsensä rauhallisemmaksi.
  • Stressiin ja palautumiseen. Hoidon avulla rentoutuminen on tehokasta ja samalla vireystila paranee. Ahdistuneisuus, levottomuus ja jännitys lievittyvät, jolloin psyykkinen toiminta tehostuu ja psyykkinen paine vähenee.
  • Kipuihin. Kivut lievittyvät tai häviävät, päänsärky lievittyy ja lihakset rentoutuvat sympaattisen toiminnan vähentyessä samalla kun värähtely(liike) saa verenkierron ja nestekierron toimimaan.

Menetelmää voidaan käyttää myös ahdistuneisuuden ja jännityksen lieventämisessä, puutumisoireissa ja turvotuksen hoidossa. Lisäksi sitä käytetään myös toimintakyvyn edistämisessä ja neurologisten asiakkaiden kanssa kuntoutusta tukevana hoitomuotona.

Esimiestehtävissä toimiva 48-vuotias perheenisä kertoo, kuinka hän oli hakenut apua stressiin ja unihäiriöihin työterveydestä perinteisin lääkehoidon keinoin, mutta on vakuuttunut oululaisen TutorisFysion Neurosonic-tuolista. – Olin epäuskoinen lähtiessäni testaamaan tuolia. Värinä tuntui miellyttävälle ja havahduin vasta kun hoito loppui. Toisen hoitokerran jälkeen uni tuli hieman helpommin ja kolmannen kerran jälkeen yöuneni syveni enkä herännyt niin usein kuin ennen. Hoitoon yhdistetiin myös akupunktio ja sain helpotusta niskajumeihin ja pääsärkyyn. Suosittelen kyllä tätä lääkkeetöntä vaihtoehtoa.

TutorisFysiossa Neurosonic-menetelmää käytetään osana kuntoutusta. Hyvä tuloksia saadaan kun käytetään Neurosonicin yhteydessä mm. lymfaa, akupunktiota ja vyöhyketerapiaa esim. turvotusten, stressin, kiputilojen ja unihäiriöiden hoidossa.

 

aluejohtaja, fysioterapeutti Terhi Ikonen, TutorisFysio Oy – Pohjois-Pohjanmaan Erikoiskuntoutus

Tutoris-konserniin kuuluva TutorisFysio Oy – Pohjois Pohjanmaan Erikoiskuntoutus Oulusta on Pohjois-Suomen johtava teknisavusteista kuntoutusta tarjoava yritys. TutorisFysiossa työskentelee joukko tuki- ja liikuntaelin vaivoihin erikoistuneita fysioterapeutteja. Toimimme niin ennaltaehkäisevän terveyden edistämiseksi kuin äkillisissä, toistuvissa ja pitkäkestoisissa kiputiloissa sekä sairastumisen ja vammautumisen yhteydessä.

Varaa aikasi osoitteessa www.tutorisfysio.fi tai soittamalla numeroon 020 742 4400.

 

Hinnat

  • Aktivoivat ohjelmat 10-25 e
  • Uni- ja stressiohjelmat 25-35 e
  • Palauttavat ohjelmat 35 e

 

LUE LISÄÄ

YLE: Yllättävä hoitomuoto kiinnostaa työterveyshuoltoa

Katso video

The effects of Whole-Body Vibration therapy on patients with primary insomnia

Neurosonic-hoitotuolien käyttö osana sote-palvelutuotantoa – palveluntarjoajien kokemuksia

Kroonisen niska- ja selkäkivun ja unihäiriöiden hoito Neurosonic-menetelmällä