Ajankohtaista

Hiiohoi Helsingistä!!

24.8.2015

Järjestimme elokuussa merirosvokerhon lähialueen päiväkodissa. Kerholaiset olivat iältään 5-vuotiaita, hurjan reippaita ja nokkelia merirosvon alkuja. Ratkoimme yhdessä erilaisia Merirosvo Rimppakintun asettamia tehtäviä, päästäksemme lopulta viimeisellä kerhokerralla aarrearkun luo. Jokaisen kerhokerran alussa ”miehistö” etsi yhdessä Kelju-korpin piilottaman kirjeen, jossa tehtävät sille kerralle paljastuivat.

merkkari-2015_1

Pelasimme erilaisia kielellisiä pelejä, ratkoimme arvoituksia, piirsimme ja askartelimme. Kerhokertojen aikana syntyivät mm. upeat merirosvokorut, oikea merirosvolippu aluksellemme Purjeelle (lapset päättivät nimen) sekä merirosvon kalansaalis. Harjoittelimme kerhossa kielellisten taitojen lisäksi myös muita merirosvomiehistölle tärkeitä asioita, kuten yhdessä toimimista, puheenvuoron antamista ja kuuntelemista. Eihän suurta merirosvolaivaakaan saa liikkeelle ilman yhteistyötä.

merkkari-2015_4

Kerholaiset osallistuivat tehtäviin innokkaasti ja heittäytyivät täysillä sadun maailmaan. Me merirosvokapteenit saimme pistää parastamme vastatessamme pikku miehistömme kysymyksiin, kuten ”onko teillä oikea merirosvolaiva, missä se on ja miten sinne mennään?”. Viimeisellä kerhokerralla jokainen kerholainen sai merirosvodiplomin.

merkkari-2015_2

Yhteistyö päiväkodin kanssa sujui kaikin puolin mukavasti. Päiväkodin määrittelemien kerholaisten lisäksi miehistöön olisi ollut paljon muitakin innokkaita tulijoita, sillä kerho vaikutti niin kivalta. Kerhoon liittyvien valmistelujen ja itse kerhokertojen lisäksi valmistimme erilaisia puheterapiamateriaaleja Tutoriksen puheterapeuttien käyttöön sekä pääsimme mukaan seuraamaan muutamaa puheterapiakertaa, mikä oli hyvin antoisaa.

– Merirosvokapteenit Wilma ja Hanna