Ajankohtaista
E-san ensiaskeleet
24.4.2015
Yksi Tutoriksen uusimmista aluekeskuksista on Etelä-Savon aluekeskus eli tuttavallisemmin E-Sa. Elokuusta 2014 lähtien paikan päälle Mikkeliin puuhaamaan muutti puheterapeutti Heli Nousiainen. Aluejohtajana operoi Leena Kärki Kokkolasta käsin. Elokuussa oli paljon tekemistä, innostusta ja hellettä!
Tästä lähdettiin liikkeelle. Osoitteesta Porrassalmenkatu 39 K B 2 löytyi sopiva toimistotila.
Nuori aluekeskus E-Sa sai maskotikseen yhtä nuoren Esa-nuken. Esa on ehtinyt tutustua Helin kanssa jo moneen lapseen Mikkelissä, Mäntyharjulla ja Kangasniemellä. Esa ja Heli saivat helmikuussa 2015 uuden kaverin toimintaterapeutti Jonna Silventoisesta. Jonnan aloittaessa hommat Mikkelissä, toimistotilat oli jo sisustettu kauniisti ja arki Etelä-Savon aluekeskuksessa oli lähtenyt pyörimään. Jonnaa odotettiin kovasti mukaan porukkaan!
Esa ja naiset. Vasemmalta Leena Kärki, Heli Nousiainen ja Jonna Silventoinen.
Helin tehdessä täydellä höyryllä asiakastyötä, Jonna kontaktoi Etelä-Savon alueen toimintaterapeutti kollegoita ja kävi esittelemässä Tutorista alueella. Ensimmäiset maanantait koko tiimin ollessa yhdessä vietettiin rennosti tutustuen, tiimiytyen ja liikkuen. Kuukauden päästä tiimin täydentymisestä Leenan pitämästä häävisastakin selvittiin; kotiläksyt oli tehty ja tutustuttu työkaveriin!
Alkukeväästä E-San poppoo sai uuden aluejohtajan Marika Kankkusen Kuopiosta. Leenalle sanottiin hyvästit pikaisen jälleennäkemisen toivossa.
Huhtikuussa E-San toiminta pyörii jo arkisesti. Terapiamateriaaleja löytyy mukavasti, huonekalut ovat löytäneet paikkansa ja tiimityö sujuu. Toki lisää tiimiläisiä olisi pian mukava saada osaksi tätä reipasta E-San porukkaa! Etenkin vapailla markkinoilla olevat puheterapeutit, HOX HOX!
Tervetuloa tutustumaan Etelä-Savon aluekeskukseen!
Aurinkoista kesää toivottaen, Heli ja Jonna