Ajankohtaista

Allasjumpasta pelastusuintiin

6.11.2017

Altaan reunalle kävelee hieman ontuen tyttö, joka katselee ujosti ympärilleen. On alkamassa hänen elämänsä ensimmäinen allasterapia. Paikka on uusi ja fysioterapeutti on uusi. Koko tilanne on tytölle uusi. Nilkkaakin särkee koko ajan.

Tyttö on käynyt erilaisissa tutkimuksissa ja eri terveydenhuoltoalan ammattilaisilla jo vuoden ajan, mutta kukaan ei tiedä miksi nilkka on edelleen kipeä. Vuosi sitten nilkka vääntyi koulun kentällä, mutta olisihan sen pitänyt jo parantua. Mutta kun ei parantunut.

Altaalla liikkuminen on kevyttä ja hauskaa

Tyttö astuu altaaseen, jossa fysioterapeutti on vastassa. Fysioterapeutti on hymyilevä ja ystävällinen. Puhuukin samaa kieltä tytön kanssa, he ovat heti samalla aaltopituudella. Tyttö rentoutuu.

Tytölle ja fysioterapeutille tulee tapa keskustella viime päivien kuulumiset samalla, kun he melovat lötköpötköillä allasta päästä päähän. Välillä uidaan tai pelataan palloa uimalaudan päällä istuen tai seisten. Nauretaan ja kipu unohtuu.

Motivointia konkreettisella tavoitteella

Aika pian fysioterapeutti huomaa, että tyttö onkin erittäin taitava vedessä liikkuja ja heittää hänelle haasteen. Opetellaanko pelastusuintia perinteisen jumpan sijaan?

Tyttö kyllä pitää erilaisista harjoitteista, sukellustehtävistä sekä lihasvoimaharjoittelusta. Mutta, että hänkö saisi nostaa pohjasta ihmisen ja kuljettaa turvaan altaan reunalle? Tytön silmistä näkee innostuksen, vaikka tehtävä tuntuukin hänestä haastavalta.

Pelastusuintiharjoittelu pilkotaan osiin: pelastushyppyyn, uintiin, henkilön nostamiseen ja kuljettamiseen. Eri terapiakerroilla harjoitellaan näitä osa-alueita ensin erikseen ja sitten yhdistetään pelastustehtäväksi. Fysioterapeutti toimii pelastettavana henkilönä ja tyttö on erittäin ahkera ja innostunut harjoittelemaan tärkeää pelastajan tehtäväänsä.

Uuden taidon oppiminen kivusta huolimatta

Maksusitoumus on loppumaisillaan ja fysioterapeutti kyselee tytön mietteitä kuluneesta kesästä ja allasterapiajaksosta. Kirkkaimpana tyttö nostaa esiin pelastusuinnin oppimisen. Se on tärkeä taito, jota muut hänen kaverinsa eivät osaa. Hän ei olekaan enää se tyttö, joka vain katsoo liikuntatunnilla luokkakavereidensa jalkapallopeliä. Hänkin on tärkeä, hän osaa pelastaa ihmisen vedestä tarvittaessa. Mitä sitten, jos hän ei vielä pystykään pelaamaan täysillä jalkapalloa. Hän osaa ja pystyy tekemään muita asioita kivusta huolimatta. Eikä se kipukaan ole enää niin kovaa, se ei estä enää tyttöä tekemästä itselleen tärkeitä asioita.

Kivunhoidossa itsepystyvyyden parantaminen on tärkeä tavoite ja allasterapiassa sitä on helppo harjoittaa. Altaassa pystyy tekemään veden avulla paljon monipuolisia harjoituksia kehon rajoitteista tai kivuista huolimatta ja se on hauskaa. Niin lapsille, kuin aikuisillekin on tärkeää tehdä konkreettiset, ymmärrettävät tavoitteet, joita kohden fysioterapiassa mennään. Altaassa se voi olla esimerkiksi uimataidon oppiminen.

fysioterapeutti Heidi Haromo, Tutoris Oy – Pirkanmaan Erikoiskuntoutus

Tutoris Oy on kuntoutus- ja hoivapalveluita valtakunnallisesti tuottava suomalainen yritys. Lääkinnällisen kuntoutuksen puhe-, toiminta- ja fysioterapiapalveluita sekä hoivapalveluita tarjotaan kuntien ja kuntayhtymien organisaatioille sekä Kansaneläkelaitokselle. Yritys työllistää noin 200 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaista.

Kysy lisää palveluistamme tai varaa aika: TutorisFysiosta tai Pirkanmaan Erikoiskuntoutuksesta!