Blogi

  • Etusivu
  • Blogi
  • Alkukesän kisat ja kuulumiset kummiurheilija Samu Hanhelalta

Alkukesän kisat ja kuulumiset kummiurheilija Samu Hanhelalta

Eletään triathlonistin parasta aikaa!

Alkukesä ja kesä yleensäkin on kiistämättä triathlonistin parasta aikaa. Pitkän harjoittelujakson jälkeen pääsee mittaamaan työn tulokset ulos ja nauttimaan kisafiiliksestä. Itselläni harjoituskausi oli ollut onnistunut ja iloisin mielin pääsin lähtemään kesän kisoihin. Tällä kaudella päätavoitteeni on SM olympiamatka 1.9 Ahvenanmaalla, jonka takia olen tehnyt normaalia pidempään perusharjoittelua ja säästeliäämmin kovia kisavauhtisia harjoituksia. Siten etenen kohti loppu kesän päätavoitetta juuri oikeassa aikataulussa. Mutta käydäänpä nyt läpi alkukesän topit ja flopit!

Kisakauteni alkoi varsinaisesti triathlonin osalta Vanajanlinnan sprinttimatkalla. Ennen Vanajanlinnan kisaa herättelin kuitenkin kisakonetta Oulun Terwamaratonilla, jossa osallistuin 10km maantiejuoksuun. Sainkin tehtyä onnistuneen suorituksen ja paransin ennätystä jo heti alkukaudesta melkein puolella minuutilla lukemiin 36minuuttia ja 19 sekuntia, joka oli itselle yllätys. Tästä olikin mukava lähteä kohti Vanajanlinnan kisaa.

Vanajanlinnassa oli luvassa todella kovatasoinen kisa. Viivalla olivat muun muassa kaksi kovaa venäläistä ja paljon lupaavia nuoria triathlonisteja. Itselläni kisaan lähdettäessä oli todella kaksijakoinen fiilis. Tiesin, että kunto on jo tässä vaiheessa kautta hyvä, mutta kisaa edeltävänä päivänä olo oli juminen ja sama jatkui kisaaamuna. Kuitenkin parhaani lähdin yrittämään ja hakemaan hyvää suoritusta. Kisa ei kuitenkaan mennyt niin kuin olin ajatellut. Uinti oli voimatonta ja nousin vedestä kaukana omaan tasoon nähden, mutta ei peliä ollut vielä menetetty. Sama meno jatkui kuitenkin pyörällä ja alaselkäkin vaivasi, joten päätin keskeyttää pyöräosuudella. Tuloksena oli näin ollen DNF.

Keskeyttämispäätöksen jälkeen oli aika nostaa leuka pystyyn, päästä mahdollisimman nopeasti yli pettymyksestä ja ottaa opit talteen tästäkin reissusta. Tiesin että hyvä kunto ei ole yhden kisan aikana mihinkään hävinnyt. Ouluun palattuani tartuin nopeasti taas harjoitteluun ja keskityin hoitamaan kisassa vaivannutta alaselkää. Heti kisaa seuraavana päivänä pääsinkin Tutoriksen fysioterapeutin Toni Jääskeläisen osaaviin käsiin. Kevyt hieronta ja Tonin kanssa yhdessä katsotut tukiliikkeet ovatkin saaneet alaselän taas parempaan kuntoon.

Kuvaaja: Bullseye photography

Vanajanlinnan pettymyksen jälkeen katseet kääntyivät kohti kahden viikon päässä siintävää Vantaan SM-sprinttimatkan kisaa. Tavoitteena Vantaalla oli saada ehjä suoritus ja nauttia kisaamisesta täysillä. Kisapäivä valkenikin oikein mukavassa säässä ja uintiosuus oli määrä toteuttaa Suomen oloihin poikkeuksellisesti ilman märkäpukua veden ollessa yli 20 astetta. Jännitystä lisäsi ulkomailta eliittisarjoista tuttu laiturilta tapahtuva hyppystartti. Itselläni kisa lähti heikosti käyntiin. Hämmennystä herätti lähtö, jonka piti tapahtua lähettäjän ilmoittaessa kuluvan ajan lähtöön vielä 10 sekuntia ennen starttia. Näin kyllä kävi, mutta starttilupa tulikin maksimissaan 3 sekunnin päästä siitä kuin oli ilmoitettu 10 sekuntia olevan vielä aika. Näin uinnin alku oli täynnä pärskeitä ja osumia. Myös lasit hörppäsivät vettä, joten ennen ensimmäistä poijua oli rauhoitettava menoa ja tyhjennettävä lasit. Alkuepisodin jälkeen paransin kuitenkin uintia koko ajan ja pääsin kohtuullisilta paikoilta pyörän selkään. Pyöräosuudella meno oli alkuun taas vaikeaa ja missasin yhden hyvän pyöräporukan, mutta loppua kohti jalat alkoivat totella käskytystä. Juoksuosuudelle lähdettäessä kärki oli kaukana, mutta 2. sija omassa sarjassa ja kokonaissijoitus kymmenen parhaan joukossa olivat täysin mahdollisia. Juoksuosuus oli tasaista vauhdinpitoa vaihtelevassa maastossa ja onnistuin todella tiukassa loppukirissä nappaamaan sen mitä oli otettavissa eli toinen sija U23 sarjassa ja kokonaissijoitus kymmenes. Kisasta jäi hyvä fiilis, joka antoi lisää intoa muutenkin hyvin sujuneeseen harjoitteluun.

Vantaan jälkeen oli aika ottaa muutama päivä kevyemmin harjoittelusta, jonka jälkeen oli tarkoitus hiukan pidentää harjoitusmatkoja ajatellen reilun kuukauden päästä olevaa Joroisten puolimatkaa. Ensimmäinen pidempi ”kovatehoinen harjoitus” ajatellen Joroisia oli Tahkolla juhannus viikonloppuna järjestetty 23 kilometrin polkujuoksukisa. Kilpailu oli samalla mukavaa vaihtelua triathlonille ja täysin uudenlainen kokemus. Kisassa oli nousua noin 750 metriä, joka on melko paljon. Heti kisan alkuun pääsi juoksemaan Suomen pisimmät portaat suoraan Tahkon huipulle. Portaiden jälkeenkään ei kovin paljoa tasaista pätkää ollut puhumattakaan asfaltista, jota oli ehkä maksimissaan 500 metriä. Reitti oli mukavan haasteellinen sisältäen ainakin itsellä sääriä myöten dippauksen suohon (ensi kerralla muistaa kiertää pitkospuita pitkin) ja muutaman ison kaatuneen puun ylityksen ja alituksen. Vauhtikin oli itsellä kohtuullista ja olin kisan kahdeksas kovassa seurassa voittajalle noin 15 minuuttia jääden. Näitä kisoja on saatava lisää!!

Nyt katse on tiukasti kohti Joroisia ja kauden päätavoitetta Ahvenanmaalla. Toivottavasti Suomen kesän säät suosii ja harjoittelu menee myös jatkossa suunnitelmien mukaan, jotta Joroisilla pääsee nauttimaan täysin rinnoin kisaamisen riemusta!