Tutoris jälleen palkintosijoilla Suomen parhaat työpaikat kisassa 2012

Suomen Paras Työpaikka

 

Tutoris osallistui neljättä kertaa Suomen parhaat työpaikat tutkimukseen ja otti harppauksen pienten yritysten  sarjasta yleiseen sarjaan ja sijoittui heti toiseksi. "Kasvuvauhti on ollut hurjaa ja pian meitä  on 100 tutorislaista ympäri Suomen, joiden työtyytyväisyys on tuoreen tutkimuksen mukaan 93%. ", iloitsee yrityksen toimitusjohtaja Laura Suorsa.

"Tutoriksessa on rakennettu Hyvän  Pelin Henkeä siitä saakka, kun ensimmäinen työntekijä vuonna 2005 tammikuussa palkattiin taloon. Vuonna 2010 astui joukkueeseen 50. tutori ja nyt heitä on jo melkein 100, joten haasteena on se miten kasvuyrityksessä pidetään yllä  Hyvän Pelin Henkeä" , jatkaa Laura Suorsa.  Tutoris on aiempina vuosina ollut Great Place to Work® Institute Finlandin tutkimuksessa pienissä yrityksissä pronssi- ja kultasijalla. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui kaikkian 144 organisaatiota.

Menestyksen avaimet löytyvät uudenlaisesta yrityskulttuurista, joka on tuottanut motivoituneen ja asiantuntevan henkilöstön. Kannattava kasvu ja korkea työtyytyväisyys yhdessä luovat vahvan kotipesän, josta ponnistamalla Tutoriksen asiantuntijat voivat saavuttaa läpimurtoja tilaaja- ja kuntoutusasiakkaidensa hyväksi.

Menneellä tilikaudella on tehty pieniä ihmeitä, kun yritys laajensi liiketoimintaansa hoivaliiketoimintaan.  Lisäksi yritys investoi kulttuurihistorialliseen Reinilän taloon Oulussa ja Tutoris konserni sai yrityskauppojen myötä tyttären TutorisFysio Oy:n. Tilikauden aikana palkattiin 26 uutta työntekijää.  Viime tilikaudella yrityksen liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa, kasvua oli 56,2 %. Kannattavasta kasvusta Tutoris sai tunnustuksen Suomen Vahvimmat 2012 sertifikaatin myötä jo viidentenä vuotena peräkkäin.

Tutoris on yhdessä tilaajien ja  moniammatillisten tiimiensä puhe- toiminta- ja fysioterapeuttien sekä asumispalvelutyöntekijöiden kanssa lanseerannut työyhteisöjen terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen "Ilo toimia" konseptin. Ilo toimia -  ohjaa yrityksen koko toimintaa niin kuntoutujien, tilaajien, yhteistyökumppaneiden kuin yrityksen sisäisessäkin toiminnassa. "Hyvinvoiva ihminen on hyvällä mielellä, arvostaa itseään ja suhtautuu optimistisesti tulevaisuuteen. Yhdessä työntekijän ja työnantajan kanssa uudet voimavarat saadaan käyttöön.Tästä syntyy iloa arkeen ja toimintaan", toteaa Laura Suorsa.

Lisätietoja:
Tutoris Oy
Laura Suorsa
toimitusjohtaja
p. 040 560 6272
laura.suorsa@tutoris.fi
www.tutoris.fi 
 Suomen paras työpaikka