TUTORIS HISTORIA

Tutoriksen vauhti kohti valtakunnallisesti tunnettua kuntoutuksen asiantuntijayritystä on ollut huima. Kuntoutuspalveluiden tarpeen ja kysynnän kasvaessa Tutoris on aktiivisesti kehittänyt palveluitaan ja laajentanut toimintaansa. Henkilöstömäärä on kasvanut nopeasti noin 70 hengen joukkueeksi. Tutoriksen henkilöstö koostuu monipuolisesta joukosta alan ammattilaisia


2011 Suomen Paras Työpaikka sekä Reinilän talon osto

Tutoris Oy osallistui kolmannen kerran Suomen parhaat työpaikat -tutkimukseen ja paransi viime vuoden sijoitustaan pronssisijalta korkeimmalle palkintosijalle - Suomen parhaaksi työpaikaksi! Tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys Tutoriksessa on erittäin korkea, peräti 97 %.

Tutoriksessa solmittiin ensimmäinen kiinteistökauppa tammikuussa 2011, kun Rehnbäck-Reinilän kartano Kajaaninkadulla siirtyi Tutoriksen omistukseen Gammelstadsvikens Kulturstöd Ab:ltä. Tutoris Oy tulee tarjoamaan Reinilän kartanossa mm. puhe-, toiminta- ja fysioterapia sekä hyvinvointipalveluja.

Järjestyksessään toinen Tutoriksen asiakaslehti julkaisiin helmikuussa 2011.

Tutoris saavutti korkeimman AAA-luottoluokituksen ja pysyy edelleen Suomen Asiakastiedon Suomen Vahvimpien yritysten joukossa.

 


 

 

2010 Suomen parhaat, Aktiivinen asuminen, L-Suomen aluekeskus sekä muita tapahtumia

Vuonna 2010 Tutoris kehittää merkittävästi uutta Aktiivisen Asumisen palvelua. Kehitysjohtajana toimii Mirva Saarela. Palvelu tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden saada asumis- ja kuntoutuspalvelut samasta paikasta.

Vuoden alussa Tutoris avasi 8. aluekeskuksen Lounais-Suomeen Turkuun ja palkkasi 17 uutta kuntoutuksen ammattilaista.

Tutoris sai pronssia Suomen Parhaat Työpaikat 2010 -tutkimuksessa.

Tutoris palkitsi Tiimimyllyssä Simossa 9.-10.8.2010 sekä Vuoden Tykkitiimin että Vuoden Strategian toteuttajan. Tykkitiimiksi valittiin Lapin Aluekeskus , tiimin kokonaistulostavoitteen ylittämisestä. Vuoden Strategian toteuttajana palkittiin Piia Haapalainen Oulun aluekeskuksesta, TutorisLaadun toteuttajana. Vuoden Tutoriksi valittiin Maini Tuomaala Lapin aluekeskuksesta.

Myös henkilökohtaisia tavoitteita saavutettiin, kun Toimitusjohtaja Laura Suorsa sekä Kehitysjohtaja Niina Niva lunastivat lupauksensa juosta täysmaraton, kun Tutoris Oy saavutaa 42 työntekijän rajapyykin. Maraton juostiin 14.11. Nizzasta Cannesiin (42 km 195 m).

Maratonin lisäksi Laura Suorsa suoritti myös MBA-tutkinnon Oulun Yliopistossa.

Tutoris jatkoi kasvuaan ja osti Oulun Biofysio Oy:n koko osakekannan 09.12.2010 tehdyllä kaupalla. Oulun Biofysio Oy siirtyi Tutoris Oy:lle 1.1.2011. Oulun Biofysio Oy:n fysioterapiapalvelutoiminta jatkuu ja täydentää Tutoris Oy:n palveluvalikoimaa. Biofysion nimi muuttui TutorisFysioksi. Toimitusjohtajaksi nimettiin Mirva Saarela. Biofysion oston myötä Tutoriksen henkilöstön lukumäärä on yli 60 henkilöä.

Joulukuun alussa tuli myyntiin uusi "PUM® - puhumaan mielikuvien avulla" materiaalipaketti. Materiaalia esiteltiin ensimmäistä kertaa puheterapeuttiliiton koulutuksen yhteydessä ja se herätti paljon kiinnostusta kävijöiden keskuudessa.  Materiaali on alun perin tuotettu verbaalin dyspraksian kuntoutuksen tueksi, mutta se on helposti sovellettavissa myös muuhun kuntoutukseen ja erityisopetukseen.

2009 Suomen parhaat työpaikat, P-Savon aluekeskus ja Tutori-lehti

Tutoris on yritys, joka omaa vahvan talouden. Tutoriksella on hyvä, kehittämisen arvoinen konsepti, reilu liiketoiminnallinen ote ja sitoutuneet työntekijät, joilla on yhdessä tekemisen ilo ja hyvä joukkuehenki. Tästä on osoituksena mm. Suomen parhaat työpaikat 2009.

Syksyllä Tutoris avasi 7. aluekeskuksensa Pohjois-Savoon Kuopioon 3 tutorin voimin. Vuonna 2009 Tutoris palkkasi tiimiinsä yhteensä 18 uutta kuntoutuksen ammattilaista. Vuoden 2009 Tutoreiksi valittiin Lea Alakorva-Pernu ja Arja Kangas.

Tutoriksen ensimmäinen oma lehti, Tutori ilmestyi lokakuussa 2009.


2008 Suomen vahvimmat ja uusi aluekeskus Keski-Pohjanmaalle

Suomen Asiakastieto Oy:n 2008 teettämän tutkimuksen mukaan Tutoris Oy kuuluu Suomen vahvimpien yritysten joukkoon.

Syksyllä 2008 Tutoris avasi 6. aluekeskuksen, Keski-Pohjanmaan aluekeskuksen Kokkolaan 4 tutorin voimin.

Vuoden 2008 Tutoriksi valittiin Marjo Alalauri.


 

 

2007 Uudet aluekeskukset Kainuuseen ja Uudellemaalle

Vuoden 2007 alussa perustettiin 2 uutta aluekeskusta: Kainuun aluekeskus Kajaaniin ja Uudenmaan aluekeskus Helsinkiin.

Vuoden Tutori 2007 -tittelin sai Marja Rekilä.


2006 Logopedics Pro Communication Tutoris Oy:ksi

Vuonna 2006 palvelutarjonnan laajentuessa yrityksen nimi Logopedics Pro Communication muutettiin Tutoris Oy:ksi.


2005 Laajentumisstrategia: Voimakas kasvu ja 3 uutta aluekeskusta

Kokemuksen ja kiinnostuksen kasvaessa vuonna 2005 luotiin nopea laajentumisen strategia ja toimintaa kehitettiin voimallisesti sen laajentuessa niin maantieteellisesti, henkilömäärällisesti kuin liikevaihdon volyyminkin suhteen. Aluekeskuksia perustettiin Pohjois-Pohjanmaalle Ouluun, Pohjanmaalle Vaasaan ja Lappiin Rovaniemelle.


2003 Tutoris Oy perustettiin

Tutoris Oy perustettiin vuonna 2003 innostuksesta ja halusta kehittää kuntoutusalalle hyviä uusia käytäntöjä ja tehokkaita toimintatapoja. Yritys ryhtyi tuottamaan korkealaatuisia kuntoutusalan palveluita sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille ja alan ammattilaisille.

 

Olet tässä: ETUSIVU > Tutoris Oy > Tutoris historia