KOKEMUKSIA PYSÄKISTÄ®
Pysäkki edistää kuntoutusta
"Koulumme erityisopetuksessa
(vaikeavammaistenopetus) olevat oppilaat ovat käyttäneet Tutoriksen palveluita
oppilaiden puheopetuksessa lääkinnällisenä kuntoutuksena. Puheterapeutti on
käynyt viikoittain koululla antamassa puheopetusta oppilaidemme
oppimisympäristössä. Koulun loma-aikoina puheterapia on hoidettu terapeutin ja
perheen keskinäisen sopimuksen mukaan.
Tutoriksen käyttämä
”Pysäkki”-suunnitelma periaate on rakentava ja suuntaa-antava.
Mielestämme on erittäin tärkeää, että joka kerta kun joku tai jokin oppilaan
kanssa työskentelevä opetustiimin jäsen vaihtuu, pidämme puheterapian osalta
”pysäkin”, jotta kaikki informaatio välittyy uusille työntekijöille.
”Pysäkki”-suunnitelma toimii meidän kohdalla myös siinä tapauksessa, ettei
oppilaan perheellä ole aina voimia osallistua suunnitteluun. Työyhteisölle
”pysäkki”-suunnitelmalla on oppilaan kuntoutuksen edistystä ajatellen
suuri merkitys. ”Pysäkki” vähentää tietämättömyyttä ja oikoo erimielisyyttä
rakentavalla tavalla."
- Erityisopettajan palaute.
Kuntoutuskäyntejä koululla on tehty vuodesta 2005 lähtien.