Blogi

Ä-Ä-Änkytys – helpotusta puheterapiasta

Noin joka sadas meistä kärsii änkytyksestä. Lapsilla änkytys on vieläkin yleisempää, mutta häviää usein puheen kehittyessä. Näkyvien oireidensa vuoksi änkytys voi aiheuttaa suuria ongelmia sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vaikuttaa jopa työuralla etenemiseen.

Faktoja änkytyksestä

  • Puheen häiriö, joka ilmenee tyypillisesti venytyksinä (aaaaauto), toistoina (a-a-a-a-auto) tai täydellisinä puheen lukkiutumisina
  • Alkaa tavallisesti 2-5 vuoden iässä
  • Aikuisikäisistä noin 1 % kärsii änkytyksestä
  • Nykyisillä terapiamenetelmillä änkytystä voidaan lievittää tai jopa kokonaan poistaa

Erikoisosaamista änkytykseen

Jotta änkytyksen kuntoutuksessa päästään hyviin tuloksiin, on puheterapeutin oltava perehtynyt änkytyksen syihin ja erityisiin terapiamenetelmiin. Tutoriksen Pohjois-Pohjanmaan Erikoiskuntoutuksen puheterapeutti Päivi Kantomaan sydämen asiana on tarjota mahdollisimman tehokasta, tutkimustietoon perustuvaa puheterapiaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin, jotka änkyttävät.

Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella työskentelevä Päivi suorittaa parhaillaan eurooppalaista kliinistä erikoistumiskoulutusta puheen sujuvuuden häiriöihin (European Clinical Specialization Course on Fluency Disorders, ECSF). Koulutukseen on valittu 24 puheterapeuttia ympäri Eurooppaa ja tavoitteena on, että änkytyksen kuntoutukseen erikoistuneet puheterapeutit toimivat yhtenäisesti kansainvälisen, korkeatasoisen standardin mukaisesti. Kansainvälinen verkostoituminen ja yhteistyö tarjoaa laajemmat mahdollisuudet vaihtaa kokemuksia tehokkaista änkytysterapiamenetelmistä.

Vinkkejä ja neuvoja änkyttävän elämää helpottamaan

  • Pidä keskusteluilmapiiri rauhallisena ja sallivana
  • Anna puhujan sanoa asiansa loppuun, älä arvaile äläkä puhu änkyttäjän puolesta
  • Muista, että ohje ”puhu hitaammin” ei auta, jos itse annat mallin nopeasta puheesta
  • Korosta vuorotellen puhumista. Pidä sekunnin tauko ennen omaa puheenvuoroasi
  • Rauhoita puhetilanne esimerkiksi sulkemalla radio ja televisio
  • Anna aikaa vastata
  • Katso puhujaa luontevasti silmiin änkytyksestä huolimatta
  • Tee selväksi, että virheet ovat sallittuja
  • Vältä keskeyttämästä änkyttäjän puhetta.
  • Keskitä huomiosi änkyttäjän puheen sisältöön, älä siihen, miltä puhe kuulostaa.
  • Osoita olevasi kiinnostunut kuulemaan, mitä änkyttäjällä on sanottavanaan.

 

Jokaisen änkyttäjän oireet ja elämäntilanne ovat yksilölliset, joten änkytysterapia suunnitellaan myös yksilöllisesti. Kun tarvitset lisätietoja tai apua änkytykseen, ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä sinulle sopiva palvelu.

puheterapeutti Päivi Kantomaa, paivi.kantomaa@tutoris.fi, Tutoris Oy – Pohjois-Pohjanmaan Erikoiskuntoutus

 

Lisätietoja

Suomen änkytysyhdistys

Eurooppalaista kliinistä erikoistumiskoulutusta puheen sujuvuuden häiriöihin